ZXR750 on tullut hankittua viime loppusyksynä ja olen päässyt jo ajamaankin tänä keväänä.
Pyörä on osiltaan suht alkuperäinen, mutta maalattu uudelleen ja onneksi ammattilaisen toimesta.
Alkuperäisen mukaista väritystä ja teippauksia ei ole tehty, vaan persoonallinen ratkaisu, mutta väri on vihreä.
Tänä talvena/keväänä uusittuja osia on renkaat ja etupään stefat. Jäähdytysnesteen paisuntasäiliö oli halki ja hajosi lopulta kokonaan, uuden saaminen tuotto vaikeutta, joten korvasin sen LTD 450 mallin säiliöllä. Kevyttä huoltoa on tehty talven aikana ja edelleen muutama kohde vaatii tarkastelua.
Jäähdytysneste ei kulkenut termostaatin kotelosta paisuntasäiliöön ollenkaan ja teki jäähdytysjärjestelmään kovasti painetta. Mikä lie tukkinut reijän, josta jäähdytysnesteen pitää kulkea letkua pitkin säiliöön. Sain reijän auki ja nyt ei ole niin suurta pelkoa jäähdyttäjän letkujen rajähtämisestä ajossa.
Kaasarien synkka on ehkä hiukan pielessä ja kytkin tuntuu varsinkin lämpimänä toimivan hiukan erikoisesti ja vapaan löytäminen on työlästä. Lisäksi jostain tuntuu valuvan öljyä, olisiko vaihdeakselin stefa, en ole vielä ehtinyt katsoa.
Pyörässä ei ole alkuperäinen putkisto tai ainakaan pakokäyrien jälkeen se ei ole alkuperäinen, vaikkakin Kawasakiin tarkoitettu, äänenvaimentimessa on Kawan logo ja mallinumero sekä teksti Titanium. Öljyn vaihto onnistunee helpommin kuin orkkisputken ollessa kiinni ja suodattimenkin saanee pois ilman suurta purkuoperaatiota, joka on H2 mallin erikoisuus. Muissa saman sarjan malleissa onkin ulkopuolinen patruuna koneen etupuolella, mutta H2:ssa suodatinelementti on koneen pohjassa.
Äänet on aika mureat olematta liian kovat.
Nyt työn alle täytyy ottaa nopeusmittari. Se lopetti toiminnan edellisen ajoreissun jälkeen. Vaijeri ja etunavassa oleva pyöritin tuntuvat ehjiltä. Vika täytyy olla siis itse mittarissa.
Muuten olen ollut kyllä tyytyväinen hankintaani, jonka arvo varmasti nousee koko ajan. Jo nyt se on lähes tuplaantunut Nettimoton tarjonnan perusteella
