Woi, kun mukawaa havaita Elwasaki täällä palstalla taas!
Hetken jo luulin, että Kawasakit tallissa ovat vaihtuneet poroihin.
Roopella on nyt teräskurkku
Tai, suoraan sanoen, en tiedä, mitä metallia se on, mutta metallikurkku kuitenkin. Raato teetätti sen jossakin kolme vuotta sitten tapahtuneessa Roopen elämän uudistamisessa. Eipä paljon bensawiina Roopen kurkkua polttele, ei. Ajattelin hankkia itsellenikin sellaisen, olisi paljon varmempi käytössä kuin tämä nykyiseni, lihaksista, rustoista ja limakalvoista rakennettu.
Toissa talvi oli Roopelle puhdasta lepäilyä hevosloimen alla suulissa Raadon ollessa toipumiskuvioissa. Huoltotoimenpiteetkin supistuivat vaihtaamaani uuteen bensanputsariin.
Waan tänä vuonna Raato kävi huoltamassa Roopen!
Nyt joudun liittoutumaan koko CKCF:n Pyhää Delvac-uskonliikettä vastaan. Puolustuksekseni kuitenkin huomautan, että Roopehan ei kaksitahtisena tarvitse Delvacia muuhun kuin vaihteistoon. Delvaceilla vaihteet olivat varsinkin syksyn kylminä aamuina tosi tahmeat, niitä sai oikein riepumaisella sisulla polkea päälle. Vaan nyt Roopessa on jo aiemminkin testaamani, automaattivaihdelaatikoihin tarkoitetut Mobilin? Aftin öljyt. Jopa menevät pykälät sujuvasti päälle, itsestään ikään kuin.
Tulppien suhteen Roope ei ole ollut enää pariin vuoteen kaikkiruokainen: tässä asiassa liityn Denso-kannattajiin. Vaikka Roope on kulkenut NGK:lla ilmeisesti kolmisenkymmentä vuotta, wiinabensan ilmaantuessa kuvioihin NGK ei toiminut enää, vaan Roope pätki siihen tyyliin, että aloin epäillä uskollisen Roopen jopa jättävän matkanteon kesken. Vaihdoin tietenkin NGK:n uuteen sellaiseen kaksi kertaa, mutta sitten alkoi minullekin valjeta, ettei vika voinut olla kohdallemme sattuneista valmistusviallisista tulpista. Raato lähetti Denson, ja tämä 1. Denso kuljetti riepuRoopeajoneuvoyhdistelmää kaksi vuotta. Tänä keväänä Roope sai uuden Denson ihan vain varmuuden vuoksi, ja jopa tie maittaa!
Etujouset ovat jämähtäneet ala-asentoonsa: lienee jouset päättäneet, että 33 vuotta palvelua riittää. Edes riepumaisella sisuraivolla en saa keulaa hilattua yhtään ylöspäin. Kuollut mi kuollut. Silti en aio tehdä asialle mitään - kyllä tuohon kivikeulaisuuteen on jo tottunut. Tekee tosin uranluontimme paljon vaappuvammaksi, vaan mitäpä siitä. Samoin kivikeula vei mukanaan eläkkeelle etujarrun: sen käyttö ei ole kovinkaan järkevää, koska keula ei jousta yhtään. Tämän havaitsin tietenkin käytännön tilanteissa, joissa rollaattoripapat toistuvasti yrittivät tunkea itsensä riepuRoopeajoneuvoyhdistelmän alle suojateillä, joilla ymmärtääkseni käveleminen on ehdottomasti kielletty, koska se saattaa häiritä riepuRoopeajoneuvoyhdistelmän sujuvaa etenemistä. Tosin pappojen suhteen on mainittava, että leveä hymy kasvoillaan nämä urheat sankarit olivat uhraamassa luustonsa terveyden pelkän olemuksemme innoittamina. Lähikontakteilta vältyttiin. Takajarru on käyttöä varten, jos sitä tarvittaisiin. Vaan kun ei juurikaan tarvita. Kuka sitä nyt jarrulla jarruttaisi? Tai ylipäätään millään? Jos tarvetta nopeuden muutokseen tulee, se tapahtuu kaasulla.
Kaasusta tulikin mieleeni, että Raato vaihtoi ketjut ja rattaat, joiden seurauksena Roope lähtee liikkeelle sangen ärhäkästi entiseen verrattuna. Huippunopeus Raadon mukaan ei ole ihan entisensä, mutta hävittyäni kaikki haasteajoni näille uusille sekundamuovimopoille olen päättänyt haastaa kilvanajoon vain vanhat Tunturit, joille taatusti nykynopeuksillakin Roopen kanssa pärjäämme. Tosin äärimmäisen harvoin näitä Roopen kaukaisia sukulaisia kohtaamme: pari pappa-Tunturia silloin tällöin seutukunnalla liikuskelee, ja niillä ei ole mitään jakoa riepuRoopeajoneuvoyhdistelmän ilmaantuessa paikalle menemisen mallila näyttämään. Yhden punaisen pappa-Tunskan kanssa tosin vääntö voitosta oli lähes neljän kilometrin mittainen, ennen kuin päihitimme papat.
Ulkoinen olemus Roopella on komistunut Mosanmasan toimittamien kerhotarrojen myötä.
Ylipäätään: mikäli mahdollista, olemme Roopen kanssa entistä uljaampi näky. Työpaikallani (onnistuin saamaan määräaikaista työtä) pari kaveria, jotka eivät olleet riepuRoopeajoneuvoyhdistelmää ehtineet syksyllä nähdä, erehtyivät irvailemaan "pappa-Tuntureista ja Mummo-Mopoista" kuullessaan muiden kyselevän Roopen kevätheräämisestä. Vaan niinpä kaverit hiljenivät nähdessään pari erikoistehostettua töihintuloamme, joista ei vauhtia ja ääntä puuttunut. Keulaa en kuitenkaan vielä uskaltanut näytösluontoisesti nostattaa - sitä kun pitäisi kivikeulan vuoksi ensin vähän harjoitella. Waan ehkäpä vielä karautamme Roopen kanssa takapyörätekniikalla töihin joku aamu. Tosin nykytöihintulonikin on jo vakavoittanut huulenheiton.
Roope on siirtynyt jo kesämajapaikkaansa portaiden viereen, jossa se erinomaisen hyvin kuulee "Celebration Day"-albumin musiikin palvontamenoissani. Tuntuu Roopekin tykkäävän, että Kashmir kuunnellaan ainakin kahdeksan kertaa peräjälkeen, jonka jälkeen siirrytäänkin kuuntelemaan "In my time of dying" vähintään kuudesti. Koko albumin kuunteleminen meillä kestääkin vähintään kahdeksan tuntia, kaikkine palvontamenoineen ja hurmioitumisineen.
Kun Roope muutti Ylihärmästä tänne Varsinaiseen Suomeen, sen uudessa matkamittarissa oli 400 kilometriä. Nyt on 4130. Suhteemme on syventynyt sataprosenttiseksi luottamukseksi toisiamme kohtaan, tosin minä saisin vähän hillitä tätä keväthuumaa kaupunkiajossa kunnioittamalla hieman enemmän jalankulkijoita ja Transitteja. Roope on asiasta minulle huomauttanut, joten taidan tarkistaa asennettani em. kohtaan.
Älä. Elwasaki, yhtään harkitse Roopen takaisinhankkimista. Roope ei tule. Se, koko elämänsä ensin Etelä-Pohjanmaan, sitten Loimaan lakeuksilla asuneena, pelkää korkeita paikkoja. Täällä olevan ainoan mäen, Kertunmäenkään yli emme Roopen pelkäämisen takia voi mennä. Liian korkeaa Roopelle.
Ei Roope mikään Tunturimopo ole, ettäs tiedät!