Joo kyllä, vai hinauksessa on jäsen oojala joutunut pompannapista kärsimään. Tuskassa jalostumisesta on kyse siinäkin. Hinauksessa olosta tuli mieleeni vielä yksi halveksittava rakkine, pikku-valmet. Juu-u, sellaisenkin olemassaolosta olen kärsiä saanut. Etenkin kun siitä sytytyspuola käytiin kleptoamassa kevättalvella -83, kts. "Tottahan Kawalla!", sivu 31. Minun puolestani se olisi saanut jäädä niille sijoilleen maatumaan, mutta samaisen vuoden loppukeväästä isäni saikin jostain päähänsä, että piikkilangankiristäjä pitää hakea kotipihaan tutkittavakseen. Ja syystä jotta siinä ei enää sitä puolaa ollut, (ja vaikka olisi ollutkin), sitä tuskin siellä metsässä jo akun puuttumisenkin takia käyntiin saataisiin. Siispä jouduttaisiin hinaushommiin. Koetin vaieta asian kuoliaaksi ja pariin otteeseen jollain tekosyyllä tuon retken onnistuin laistamaan, mutta sitten ei enää auttanut mikään, muutamaakin moottoripyörää kuskanneella VW Kleinbussilla vahva köysi mukana Laihianvälille suunnistettiin. Ei muuten erikoisemmin napannut, koska alusta pitäin oli selvää, kumpi meistä sen traktorintekeleen pukille joutuu istumaan, s-na. Ei ollut erikoinen yllätys, että valmetissa, (kapistuksen alhaisuuden takia tahallaan kirjoitettu pienellä), olivat renkaat tyhjänä, muistelisin sen siellä ainakin kolme vuotta seisseen. Isäni arveli ainakin eturenkaiden menevän muutenkin vaihtoon, joten ei sillä niin väliä vaikkei minkäänlaista pumppua mukaan tullutkaan. Ajoneuvot köyteltiin toisiinsa kiinni ja liikkeellelähtöä suunnitellessa muistutin vetoauton kuljettajaa hinattavan romun rakenteellisesta, (siis täysillä renkailla), huippunopeudesta joka oli 11 km/h. VW:n sivuikkunasta kuului lausahdus, kuinka ei ollu mihinkää kiirus, aiva hissuksensa mentääs. Liikkeelle lähdettiinkin aivan kävelyvauhtia ja valmetti seilasi jo siinä hiekkatiellä tien laidasta laitaan. Pikitiellä noustiin Poronkankaan korkeimpaan kohtaan liki siedettävää vauhtia ja ajokaista tuntui juuri ja juuri riittävän, kun irvessä hampain piti ratista kiinni ja yritti pitää hinattavaa ojien välissä. Hinuri malttoi mielensä aina Vapaan hautausmaan paikkeille, (siis juuri samainen paikka jonne elokuvassa "Rosso" Kari Väänänen hautasi Martti Syrjän pari vuotta myöhemmin). Niillä paikkeilla alkaa alamäki jyrkkenemään ja narun päässä puolestaan alkoi arvuuttelu siitä, että kuinkahan pikaisesti sitä itsekin joutuu tuohon juuri ohitettuun kalmistoon... Alamäestä huolimatta traktorintekeleen vauhti ei noussut huomattavasti tyhjäin renkaiden takia, mutta kun vetoautossa huomattiin tämä, niin sepä alkoikin kiskoa yhdistelmää eteenpäin lisääntyvällä vauhdilla. Vanhastaan muistin, että vaikka jarrupoljinta kuinka paineli, vastetta oli, muttei vauhti suinkaan mihinkään hidastunut. Tukalat olivat hinattavan himmelin päällä olot. Jostain syystä alamäen loiventuessa vauhtikin hieman hidastui, oletettavasti vetoautossa huomioitiin lähestyvä liki 90 asteen mutka. Se kun oli selvitetty, edessä aukeavan suoran suomin mahdollisuuksin vauhti alkoi jälleen kasvaa. Tämän seurauksena kidutuspaikkani etupyörät alkoivat hyppiä ylös ja alas. Tilanne karmeudessaan alkoi olla siinä vaiheessa, että harkitsin hyppäämistä pois kyydistä tienvieren viileään vattupuskaan, aivan s-nan sama mite valmetille kävisi. Arvelisin nopeuden olleen yli 40 km/h, joskin tuossa kyydissä kaikki liike oli liikaa.Vetoautossakin hinattavan hyppiminen kai jotenkin pantiin merkille, koska vauhtia vähennettiin, joskin vain sen verran etteivät etupyörät enää irronneet maasta. Vaan eipä sitä riemua pitkään riittänyt, jo sadan metrin hidastelun jälkeen VW:ssa taisi iskeä kotikiire. valmetin etupää hypähteli entistä korkeammalle. Hiukan himmailtiin pikitieltä kylätielle käännyyttäessä, mutta kovin hallituksi käännöstä ei voi sanoa. Viimeiset sata metriä madeltiin ja voin sanoa, että niin vei mehut tämä koettelemus jaarittelijastanne, että olin lähinnä vain häikäilevä yrittäessäni antaa palautetta tästä ei-niin-turvallisesta kyytistä. Vetoauton kuljettaja kovin hämmästeli, eihän koko matkalla millään tavalla vauhdikkaasti edetty. Eli kuten aina, väärässä olin. Mutta en sitten eläissäni enää mennyt lähellekään koko piikkilangankiristäjää. Se myytiin varaosiksi eräälle nokisutarille ja tilalleen tuli jo vahvasti enemmän traktoria muistuttava oranssi Nuffield. Ja osaatteko arvata minkä käyntiääni tulee mieleen kun joku Triumph Rocketiaan kierrättää? No, brittejä molemmat.
_________________ Mun kans on sitte heleppo olla,on vain justihin niinku mä sanon. Ja siksi toiseksi, tarvittoopa mun kans ruveta...
Viimeksi muokannut AV päivämäärä Ma Marras 20, 2023 19:37, muokattu yhteensä 4 kertaa
|