Joo kyllä, reissu tuli tehtyä ja Spa nähtyä. Hieno ja ikimuistoinen retki, paljon Triplejä ja vielä enemmän sinistä savua. Hieman tarkempaa muisteloa luvassa kunhan tästä pelipaikallesaapumisjärkytyksestä joskus toivun. SMMP:lle lähetetty tiedustelua Triplenäyttelyn järjestämisestä Latoajossa Itä-Kurikan Pitkämössä, 24-26.8., lisää tietoa asiasta kunhan suhtautumisestaan tähän hyvään asiaan saan jotain tolkkua. Öh, no nyt vähän helpottaa ja koetan väsäillä muokkaillen pienen matkakertomuksen, suurin osahan siitä on Transiitilla-ajoa, mutta kuitenkin. Heti alkuun pahoittelen että tarina rönsyilee ja vähän muuttuileekin muistikuvien palaillessa, mutta puuduttavuustakuun voin antaa. Juhannusaattona H2 lastattiin muun tavaran ohessa autoon ja lauantaina lähdettiin kohti Turkua. Ja matkan pöyristyttävin tilanne oli heti alkuun Turun moottoritiellä Porintien liittymän jälkeen kun joku patu lasketteli vastavirtaan Ford Fiestallaan! Hiukan se säikäytti, varsinkin kun vajaata kilometriä aiemmin olin ohittanut rekan ja samaa kaistaa käyttänyt. Juhannuslauantaista johtuen sateinen Turku oli kohtalaisen kuollut, mitä nyt muutama juoppo joilla ei saaristossa mökkiä liene ja mikään paikka ei tuntunut olevan auki. Aamuvarhaisella jonottelemaan Naantalin satamaan ja Finnlinesilla Kapellskäriin, laivamatka oli juuri niin tylsä kuin vain kuvitella saattaa. Olihan siellä kaksi ruokaa jotka sisältyivät matkan hintaan, mutta yleinen hupi oli koettaa olla huomaamatta kuinka täydet sarjat muutamat ammattikuljettajat koettivat ottaa ja siitä sitten kahvin voimalla selvitä. Samoin Sysmässä vierailleiden Ruotsiin palaavien heimolaisjoukon juttujen syrjäkorvalla kuuntelu jaksoi hetken hauskuuttaa. Loputtomalta tuntuneen odottelun jälkeen päästiin jonottelemaan kohti Tukholmaa. Sillä välillä nämä ohituskaistat eivät toimi ollenkaan kuten pitäisi. Matkalla kotivahdiksi jäänyt anoppi soitteli, televisio oli mennyt juntturaan, jääden jumiin turhimmalle kanavalle Harju & Pöntiselle. (Miettikää, kaksi viikkoa yksi ja ainoa kanava käytössä ja sekin tuo nimenomainen, ei kovin tavoiteltava kohtalo). Puhelinneuvonta ei tuottanut tulosta ja asia korjaantui onneksi seuraavana päivänä lankomiehen käväistyä selvittämässä ongelman. Linköpingin paikkeilla alkoi satelemaan ja päätimme jäädä yötelemään Nörrköpingiin. Helpommin sanottu kuin tehty. Scandic-hotellin viimeinen kahden hengen huone olisi maksanut 1480 pellemaan rahaa ja meni tikku kynnen alle. Jokin matkustajakodin tapainenkin löytyi, vaan kun respa oli mennyt kiinni klo 20.00. No, vanhan tutun leirintäalueen muistelin olevan vastaanoton puolesta avoinna klo 21.00 asti ja kiireellä sinne. Ja oltiinhan siellä kymmenen minuuttia aiemmin vaan niin silti oli ovi kiinni. Vettä pudotti taivaan täydeltä. Mökin saadakseen olisi pitänyt soittaa johonkin, mutta kun tuo toinen kotimainen ei ole edes köökkiruottin tasolla, olivat vaihtoehdot vähissä. H2 pois kyydistä, lukoilla auton perälenkkiin kiinni ja pressu päälle. Patjat lattialle ja virittelemään matka-TV:tä, josko olisi vielä nähty Italia-Englanti-pelin loppuhetket. Siinä sentään onnistuttiin ja sateen hakatessa auton kattoa enemmän tai vähemmän voimallisesti, mieleen hiipi epäuskoinen ajatus, tätäkö tämä nyt on koko matkan? Onko auto tyhjennettävä joka yö, häh? Ei tämä ole kovin hyvin alkanut. Aamulla sade oli vielä entistäkin rankempaa ja oli se juhlaa työnnellä Kawa takaisin auton perälle. Ennen paikkakunnalta poistumista piti poikkeilla Coopissa ja Systembolagetissa, vanha perinne joka aina suoritetaan naapurimaassa käydessä. Tarkoitus oli alunperin tappaa aikaa Ruotsia kierrellen, mutta keli ei ollut siihen kovin otollinen. Lähestyttäessä Grännaa Vätterniltä lykkäsi sellaisen läpitunkemattoman sumun, että huimapäisempienkin vauhdit putosivat moottoritiellä viiteenkymppiin. Sitä hyvää riitti melkein Grännaan asti. Jönköpingistä käännyttiin kohti Malmöä ja kunhan oli päästy muutama kymmenen kilometriä eteenpäin, jonot seisahtuivat. Siinä seisoskeltiin melkein tunti ja kun päästiin taipaleelle, ohitimme hinausauton joka veti perässään kuorma-autoa jonka keulassa oli muutama lommo. Helsingborgiin asti pudoteltiin ja nyt annettiin nuukuudelle periksi menemällä ensimmäiseen kohdalle osuneeseen Scandic-hotelliin, 1080 kruunua yö, mutta edellinen yö oli ollut olosuhteiltaan sen verran kärsimystä, että nyt piti olla jotain vähän tasokkaampaa. Ja ensi yön yöpaikastahan ei tarvinnut olla huolissaan. Tiistai pyörittiin Malmössa ja lähiympäristössä, laivarannassa oltiin hyvissä ajoin. Jonossa jututettiin muuatta vanhempaa ruotsalais-KawaZRX1200-pariskuntaa, olivat menossa Asseniin MotoGP-kisaa katsomaan. Sen verran taisivat olla uusiomotoristeja, että vaikka H2:ta heille esittelimme, ei malli sanonut heille mitään. Laiva lähti kohti Travemundea klo 22.00. Eipä ihmeemmin valvottu muuta kuin sen verran että Iso-Beltin sillan alta-ajo ihmeteltiin. Aikamoinen rakennelma. Laivan automaattikahvin voimalla ajettiin vähän jälkeen seitsemän aamulla Saksan maaperälle ja Lyypekissä nautitun aamiaisentapaisen jälkeen ajeltiin paikallisen Louisin pihaan odottelemaan sen avautumista. Mitään kiihkeästi haluttavaa sieltä ei löytynyt ja tietäen ko. liikkeitä vielä mitä suurimmalla todennäköisyydellä matkan varrelta löytyvän, matka sai jatkua. Hampuri ohitettiin tietöissä jonotellen, Hannoverissa poikettiin pikaisesti. Tiestö alkoi muuttua mäkisemmäksi mitä lähemmäs Dortmundia tultiin. Sieltä löytyi Best Western-hotelli kaupunkiradan varrelta ja keskustaa käväistiin iltasella tutkimassa. Aurinkoista torstaiaamua eleltiin kun matolaatikkoon näppäiltiin määränpääksi ensin paikallinen Louis ja kun ostokset oli tehty, Spa dórin leirintäalue. Vähän ennen Belgian rajaa isommanpuoleinen haukka olisi halunnut liiskautua Transitin tuulilasiin, mutta näytti petolintueläimeltä löytyvän jonkinlaista elämänhalua ja väistökykyä vielä, joten tömäystä ei kuulunutkaan. Maa vaihtui Belgiaksi eikä sitä muuten olisi kai huomannutkaan, mutta tien laatu oli vielä vähän huonompaa kuin Suomessa. Vanhan asfaltin päälle oli levitetty noin senttimetrin kerros uutta, joka oli vähän kerrallaan varisemassa pois. Spahan ja Luxemburgiin päin vievää tietä mainostettiin liikennemerkein vaarallisehkoksi ja osoituksena siitä, olikin vastaantulevien kaistalla jonkin sortin kolarointi ja jonot pitkiä. Esalta ja Outilta pukkasi viestiä, olivat seilanneet samalla laivalla Kawautuneen (Jarmo) ja Rouva Kawautuneen (Leena), (jotka olivat suunnistaneet Venloon) kanssa ja nyt jo Francorchampsissa odottelemassa hotelliinsa pääsyä. Me ajelimme leirintäalueelle ja siellä ei pantu pahakseen vaikka päivää etuajassa saavuimmekin. Kyselimme minne majoittua ja respan tyttö piirsi karttaan paikat joka oli Kawailijoiden sikaosastoksi tarkoitettu. Sieltä tilaa ainakin toistaiseksi löytyi joten aina vain auringon rankasti paahtaessa alkoi Transitin tavatilan raivaaminen, se nyt olisi kotimme kolmen yön ajan. Säästyttiinpä yöpaikan etsinnältä. Matkamittari näytti kilometrejä kertyneen n. 1680, (sehän on melkein vanha kymppitonni!) Välillä piti hörppäillä asennusvedeksi Systembolagetista hankittua Rva V:n nimikko-olutta Crocodilea. Asujaimiston järjestely keskeytyi hetkeksi kun tieltä alkoi kuulumaan triplen ääni, mutta vähemmillä kilinöillä kuin mihin on yleisesti totutttu. Tulija tervehti meitä iloisesti ja kulkineensa lähempi tarkastelu osoitti pelin olevan alunperin H2C, muttta tankissa luki "Kawacati" ja hetken asiää ällisteltyäni sain selityksen. Ajopelissä oli Billet-moottori, Ducatin yksipuoleinen takahaarukka, samaten Ducatin etuhaarukka ja 17" pyörät. Runkoakin oli vahvisteltu ja muutenkaan työn jäljessä ei ollut huomauttamista. Vetipä vähän kateelliseksi. Kaveri kertoi muitakin englantilaisia jo saapuneen kourallisen verran ja totesi meidän tulevan kaukaa. Leirinsä oli vähän lähempänä vastaanottoa, eikä täällä Kawoille varatulla alueella. Kawacati-mies poistui ja jatkoimme leiriasuntomme asumiskuntoon saattamista ja kun kaikki alkoi olla paikoillaan niin että saattoi keskittyä olennaiseen, lähdimme tutustumaan alueeseen. Respasta koetimme ostaa postikortteja sekä merkkejä, mutta kuultuaan minne olimme niitä lähettämässä, tyttö tiskin takana alkoi selittämään ettei se nyt onnistuisi. Heillä kun oli vain kahta lajia ykkösluokan merkkejä myynnissä. Toisilla kortteja saattoi lähettää Belgiaan ja toisilla Hollantiin. Lupasimme jäädä toistaiseksi miettimään, miten jatkossa toimitaan. Löperöhkö meno jatkui ravintolan puolella, missä englantilaiset lapioivat lageria hyvällä halulla. Tiedustellessamme ruokaa, saimme kuulla keittiön avautuvan vasta vartin kuluttua. Eipä siinä mitään, lupasimme odotella. Seuraavaksi meiltä kysyttiin, milloin halusimme syödä. Vastattuamme ASAP, tieto otettiin vastaan nyreällä ilmeellä ja meille tehtiin tiettäväksi, että olkoon nyt tämän kerran, mutta tulevina päivinä oli syytä käydä hyvissä ajoin kertomassa syöpöttelyhaluista samoin kuin suolten kurnimisen aika piti tietää etukäteen. Hoegaartenia onneksi järjestyi, vaikkei ennakkotilausta oltu tehtykään. Ruokailuhetken jälkeen Esa saapui paikalle, oli lähtenyt H2A:lla tutkimaan tätä pääkallopaikkaa. Pikaisen silmittelyn jälkeen lupasi palata vielä autoillen paikalle. Ja niin kävikin, oli vaimonsa Outi mukanaan ja lähdettiin tutkimaan niitä seutuja jonne olivat majoittuneet. Tällä retkellä tämä maantieteellinen kuvio Camping Spa d´or - Francorchamps - Span rata - Spa vähän selkeytyi. Ilta kului mukavia puhuen pariskunnan hoteliin baarin terassilla. Perjantaiaamuna leirintäalueen takapajuisehko meininki jatkui. Esa tuli jo heti aamusta ja tarjosi H2-kyydin vastaanottoon. Ravintolahan siellä oli, mutta se avautuisi vasta kello 14 ja se oli ainut paikka mistä varsin elintärkeää aamukahvia olisi saatavana jo iltapäivällä ko. aikaan. Respastakin sitä hätäännyttiin kyselemään, tyttö lupasi tutkia onko asialle mitään tehtävissä, poistui jonkin oven taakse ja viipyili siellä hetken luultavasti kelloaan tiiraillen, palaten hetken kuluttua kertomaan, ettei asiaa voinut auttaa. Esa tiesi apua löytyvän kyliltä ja nyt suunnistettiin Transitilla Francorchampsiin, missä kioskista haettiin aamukahvit ja leipomosta croissantit, en yritäkään sitä tässä lausua. Myöhäiseksi venyneen aamukahvin jälkeen lähdettiin kahden pakun voimalla etsimään Malmedysta supermarketia, nimi oli Carte d´or tai ainakin jotain sinnepäin, Esa oli saanut englantilaisilta vinkin sen tarjonnan kattavuudesta. Matkalla muutamassa alamäessä Tour de Franceen, (no siis sekin s-na oli vielä täällä tänä ko. viikonloppuna) treenaavat vaippahousuiset miehet rapakaarettomine pyörineen yrittivät ohitusta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Meno hiljeni vielä siitäkin, kiitos tietöiden ja edellä madelleen tukkirekan. Supermarketin opasteet hävisivät ja palailimme jälkiämme paikallisen Aldin, (jota Outi oivallisesti nimitti köyhän miehen Lidliksi), pihaan ja vähän täydentelimme varastojamme. Löytyi paremminkin varustettu kauppa, mistä myös tarttui tavaraa mukaan. Paluumatkalle toimeutuessamme Malmedyssa heitti sitten mitä melkoisimman sadekuuron ja pyyhkijät tapissa lähdettiin liikekannalle. Leirintäalueella oltiin takaisin iltapäivän ollessa jo pitkällä ja poissaollessamme erinäisiä Triple-Kawoja näytti saapuneen sekä respan eteen että tänne sikaosastonkin alueelle. Pääosin H2:ia ja värikirjoa riitti. Itseämme evästäessämme itse Rick Brett hoveineen pyörähti leirissämme ja kovin ihmetteli emäputkessa näkyvää klönttia ja valaisin häntä kyseessä olevan Suomessa asennettu ohjauslukko. Ällistyksensä oli havaittavaa, miksei alakolmiossa alunperin sijainnut lukon paikka ollut täällä kelvannut. Pian tämän seurueen poistuttua sikaosasto sai lisää asukkaita, saksalaisia ja hollantilaisia jotka osoittautuivat vallan mukavaksi väeksi. Esa ja Outikin olivat saapuneet paikalle, tehden runsaasti PR-työtä ja siinä samalla meitä suomalaisia tunnetuiksi. Lähin naapurimme saksalainen ilmeni näitten Billet-moottorien rakentaja-Ralfiksi. Alkuillasta siirryttiin ravintolan lähistölle kuulostelemaan, joko tilaisuuden promoottori Leon Lisbeth-vaimoineen olisi saapunut. Matkalla kuulemma oli, mutta etupyörän laakeriremontti hieman heitä viivästytti. Ja kuten aina näin kokoontumisajoissa, perjantai-iltahan se vauhdikkainta oli ja olennaiseen keskityttiin. Osanottajaväki oli mainiota ja sai sitä Lontoontapaista olla jaarittelemassa moneen suuntaan. Odotettu promoottoripariskuntakin saapui ja heillä sitä jututtajaa riitti yli oman tarpeen. Leon oli mitä melkoisin sähköjänis, Lisbeth onneksi hillitympi. Näistä kahdesta me suomalaiset saimme melkeinpä itseämme parempaa syöpöttelyseuraa, johtuneeko heistä ettei kukaan valittanut kun emme olleet ruokaa etukäteen tilanneet. Mutta kun Hoegaarten aiheutti pakonomaisen syömisen tarpeen ja puolikas kanaa auttoi siihen vaivaan. Jonka suolaisuutta taas Hoegaartenilla lääkittiin, koettaen silti pitää mielessä että aamulla olisi Kawailua tiedossa. Lauantaiaamuinen olotila antoi ymmärtää, että itse ei tullut harrastettua hillitymmyyttä, ja mitään tukevampaa ruokaa ei tehnyt puolikorkeassa majassamme kummankaan mieli. Vaan ylös sitä oli toimeuduttava ja lähdettävä hoitelemaan erinäisiä maksuja, mm. ratalippuja kasöörinä toimineelle Lisbethille, samalla se eilen väliin jäänyt aamukahvipuoli onneksi hoitui. Vähän jälkeen kymmenen Kawoja alkoi kerääntymään vastaanoton edustalle ja siitä tilanteesta tuo Esan ottama kuvakin on. Yhdeltätoista letka starttasi, sininen savu täytti pihamaan ja liityimme joukon jatkoksi töin tuskin erottaen muuta joukkiota. Heti alkumatkassa joku keulilla yritti kääntyä väärään suuntaan ja yleinen hässäkkä oli valmis. Käännöstä tehtäessä onnistuin luonnollisesti sammuttamaan H2:n ja muut pääsivät karkuun. Vaan ei hätää, tie oli jo tuttu eikä ilmassa leijaileva savupilvi jättänyt arvailuille sijaa, helppoahan sen mukaan oli suunnistaa. Aloimme saavuttaa muita jo ennen Francorchampsia ja Matti myöhäiset meitä. Aivan taajamassa perässätulijoiden piti vielä päästä ohi ja epämiellyttävin yllätys oli muuan vihreissä ajosaappaissa jo aiemmin keekoillut Z1000 MkII-ranskalainen jonka piti päästä oikealta ohi, juuri kun olin antamssa tilaa toiselle ohittajalle jonka aikeet H2:n ainosta peilistä näin. Voi kyllä oli kiiru niin kuin olisi kovastikin kilpaa ajettu vaikka pelkästä siirtymätaipaleesta olikin kyse! No, moinen ajotyyli ei ollut omiaan lisäämään sympatioitani splittaamista tai muuta ennalta-arvaamatonta typerehtimistä kohtaan. Vaikka sitä muka joustavuudella selitelläänkin, yeah, right... Vaan näytti se letka aika hienolta kohti rataa kurvaillessamme, oli aika suuri tunne, mitään vastaavaa en ollut eläissäni nähnyt. Pientä hämminkiä oli Kawailijoille määrätyn parkkipaikan löytämisessä mutta johonkin karsinaan, (joka jälkeenpäin kuultuna osoittautui vääräksi alueeksi), sitä saatiin pyörät parkkiin. Jälkeemmekin tuli vielä kymmenkunta pyörää ja lähinnä hellesäätä muistuttaneessa kelissä vaatteiden keventely oli tervetullut ajatus. Porukka hajaantui radan suuntaan, väki karsinassa ei silti vähentynyt, uteliaita Kawojen tuijottajia kyllä riitti. Radallahan oli jokin classic-luokan viikonloppu meneillään ja sitä lähestyessämme meteli oli kuin Imatralla konsanaan, jokin kaksitahtisten luokka lieni kyseessä. Painattelivat ylämäkeen sellaista vauhtia että tuskin olen koskaan vastaavaa moottoripyörällä ajanut. Alueella oli kaikenlaista myyntikojua ja pienimuotoinen rompetori, samoin vanhoilla parroilla, mm. Phil Readilla oli oma kioskinsa ja kävimme toivottamassa miehen tervetulleeksi Imatralle. Katsomossakin istuskeltiin, mutta vaikea oli sanoa kuka johti kisaa tai olla perillä sijoituksista muutenkaan. Tosiaankin, nähtävää riitti ja muutama tunti kulahti kuin huomaamatta, mutta suomalaisseuruettamme alkoi vaivata nälkä. Esa ja Outi tiesivät kylillä hyvän ruokapaikan ja sinne suunnistettiin H2:illa. Ja kyllä, näiden kahden suosittelema lohi oli hyvin maistuvaista ja kun puolivoipuneina ahmimisesta vielä terassilla istuskeltiin, saapuivat Jarmo ja Leena ZZR 1200:llaan kylänraitille. Näin oli saatu tilaisuuden suomalainen Kawa-edustusto koolle. Ravita piti heidänkin itsensä ja sen päälle saapujat lähtivät seuraamaan meitä leirintäalueelle, saadessaan kyseenalaisen kunnian ajella H2:n ah niin tunnelmallisissa pakokaasuissa. Jo aiemmat kulkemiset olivat osoittaneet, että tielle oli aina joku änkeämässä eteen ja sen takia tiettyä varovaisuutta oli syytä noudattaa. Eikä syyttä, nytkin saatiin väistellä lehmälaumaa ja hevosta joilla oli vakaat aikeet käyttää samaa kulkureittiä kanssamme. Leirintäalueella ajettiin suoraan leiriimme ja alkoi illan rientoihin valmistautuminen aikamoisessa helteessä. Kawautuneet olivat kahden vaiheilla, jäädäkö tänne vai ajella illan mittaan Luxembourgin puolelle varaamaansa hotelliin. Viimeisimmätkin radallaolleet palailivat ja Billet-Ralf tuli heti meitä viihdyttämään esitellen puhelimestaan erinäistä kuvakawalkaadia moottorivalmistamostaan. Aivan kaikki ei kertojallenne mennyt jakeluun, mutta osa nyt kuitenkin. Hollantilainen S2-replica naapurista pakotettiin ajamaan S1-replicamme lähistölle ja kuvia nappailtiin. Kuin huomaamatta kello lähestyi seitsemää ja lähdettiin valumaan kohti vastaanottoa, missä piti oleman BBQ-herkkuja tarjolla. Esa ja Outi olivat saapuneet paikalle tehden tuttavuutta mahdollisimman laaja-alaisen väestön kanssa. BBQ ei ollut aivan sitä mitä oltiin odotettu, ei tasoltaan eikä toiminnaltaan, erinäisiä lihiä oli tarjolla ja niitä piti koettaa itse kypsentää yhdessä vaivaisessa sekä ruuhkaisessa grillissä. Ahneus on ihmiselle luontaista ja vähän turhan paljon tuli lautaselleen ladottua, osa jä syömättä. Liikkui huhuja huomisaamusta, Tour De France sulkisi tiet aamukymmeneltä joten siihen mennessä täältä tulisi suoriutua ulos. Kawautuneet tekivät päätöksensä, hekin lähtisivät näillä minuuteilla kohti hotelliaan. Iltaa ei hallinnut läheskään yhtä karnevalistinen tunnelma kuin vielä eilen ja mekin luovutimme hyvissä ajoin, aamulla olisi noustava aikaisin jos mieli ajoissa häipyä. Vaivihkaa poistuimme paikalta ja unta ei tarvinnut houkutella. Aamuseitsemältä herätessä olo oli huomattavasti edellisaamua parempi ja alkoi autonlastaamisen työläys. Se kävi rutiininomaisesti, onneksi paremmassa säässä kuin viimeksi Norrköpingissä ja aiheutti lievähkön näläntunteen, tänään etukäteen varattu aamiainen maistui oikein hyvin. Kiittelimme vielä Leonin sekä Lisbethin, kävimme respassa kertomassa poistuvamme ja hieman jälkeen aamuyhdeksän oltiin tien päällä. Tuo Esan raportti sunnuntaipäivästä kattanee sen päivän kiihkeimmät tapahtumat, joihin emme näin ollen osallistuneet. Paluumatka sujui Luxembourgin kautta koukaten ja pitkin Saksaa madellen, seuraavat kaksi yötä kuluivat Dusseldorfissa, seuraavat Harburgissa ja Lyypekissä. Taas lauttailtiin Travemundesta Malmoon. Nyt ilmat olivat hieman tulomatkaa suotuisammat ja Grännassa käväistiin syömassä paikallisversio läskisoosista, keitetyt perunat olivat mukavaa vaihtelua jo yliannosteltuihin ranskalaisiin. Ilman muuta takuuvarmoja hampaidenpaikkojen irrottajia polkagrisejä tarttui paikkakunnalta myös mukaan. Ensimmäinen yö Ruotsin puolella oltiin taas Norrköpingin leirintäalueella, nyt mökissä. Mainioin yöpaikka oli kuitenkin viimeisenä yönä Norrtäljessä Pensionat Granparken, hyvin tunnelmallinen hotelliravintola, se ikään kuin kruunasi tämän mallikkaan matkamme ja vei viimeiset kruunut kukkarostamme. Aamulla Finnlinesin lautta lähti kohti Naantalia ja paluumatka tuntui vielä pitkästyttävämmältä kuin menomatka, liekö syynä se ikuinen kotikiire. Naantalissa saimme niskaamme mitä melkoisimman vesiryöpyn, näin koti-Suomi toivotti meidät tervetulleiksi. Jep, retki oli todellakin oikein mainio, Transitin mittariin kertyi 3398 kilometriä ja vaikka rahaa kului toista repullista, (Visa-lasku saapui viime viikolla, hyi!), ei metriäkään kaduta lähteminen. Vaikka helpommalla me Esan kanssa autoillen pääsimme, Kawautuneethan ne sen oikean urotyön tekivät, saapumalla paikalle, (ei sentään H2:lla), mutta kuitenkin...., KAWALLA.
Liitteet: |
S1- & S2-replicat.jpg [ 87.28 KiB | Katsottu 13963 kertaa ]
|
_________________ Mun kans on sitte heleppo olla,on vain justihin niinku mä sanon. Ja siksi toiseksi, tarvittoopa mun kans ruveta...
Viimeksi muokannut AV päivämäärä To Heinä 26, 2012 07:32, muokattu yhteensä 28 kertaa
|